Suomessa oli vuonna 2023 noin 260 maatilaa, jotka tuottavat kananmunia. Kanoja oli noin 4 miljoonaa ja yhdellä tilalla oli keskimäärin noin 2000 kanaa. Vuonna 2023 kananmunia tuotettiin noin 75 miljoonaa kiloa. Suurin osa Suomen kananmunatuotannosta on läntisessä Suomessa.
Kanat kasvatetaan aluksi nuorikkokasvattamoissa, mistä ne siirretään munintakanaloihin ennen muninnan alkamista noin 14–16 viikon iässä. Muninta käynnistyy yleensä 18–19 viikon iässä ja jatkuu hieman yli vuoden ajan. Suomessa on erilaisia kanaloita, kuten maahantuonti-, emo-, kasvatus- ja munintakanaloita.
Maahantuontikanaloita on kolme, ja ne keskittyvät isovanhempais- ja vanhempaispolvien kasvattamiseen. Emokanaloissa tapahtuu kasvatusta, munintaa ja haudontaa, minkä jälkeen nuorikot siirretään kasvatuskanaloihin. Nuorikkokasvatukseen erikoistuneita tiloja on noin 20, ja useat näistä kasvattavat omat nuorikkonsa. Nuorikoista tulee kanoja, kun ne alkavat munia noin 14–16 viikon iässä. Suomessa on yli 200 munintakanalaa.
Nuorten kanojen muninta on tehokkaampaa ja munien laatu parempaa, mutta iän myötä muninta taantuu. Keskimäärin kana munii yli 330 munaa vuodessa, mikä tarkoittaa melkein yhtä munaa päivässä.
Suomessa suurin osa munivista kanoista on valkoisia, jotka munivat valkoisia munia. Lisäksi noin 10 % kanoista on ruskeita, jotka munivat ruskeita munia.
Kanalassa munitut munat kerätään keräilykennoihin vähintään kerran päivässä ja siirretään viileään munahuoneeseen. Kennot laitetaan rullakoihin, jonka jälkeen keräilyauto hakee rullakot.
Munan laatuun voidaan vaikuttaa ennen munintaa sekä ruokinnan että jalostuksen avulla. Jalostuksella voidaan parantaa kanan tuotanto-ominaisuuksia ja munan laatua, kuten kuoren kestävyyttä ja valkuaisen kiinteyttä. Myös ruokinnalla on tärkeä rooli, sillä se voi parantaa munan laatua ja edistää kanojen hyvinvointia.
Monilla tiloilla Suomessa on omat pakkaamot, joihin seurataan samoja laatu- ja painoluokitussäädöksiä kuin suurilla pakkaamoilla. Pakkaamoissa munat tarkastetaan läpivalaisulaitteella, laatu- ja painoluokitellaan, leimataan ja pakataan. Läpivalaisussa tarkistetaan keltuainen, valkuainen ja ilmatilan koko. Munat hylätään, jos niissä on suuri tai liikkuva ilmatila, likaa, veripilkkuja tai ne ovat pilaantuneita.
Laatuluokituksessa munasta tarkastetaan kuori, joista rikkinäiset ja likaiset munat hylätään. Tarkastuksessa hyväksytyt munat voidaan luokitella A-luokkaan. Kaupassa myytävät A-luokan munat ovat tuoreita, ehjiä ja puhtaita. Mikäli munat ovat epämuodostuneita tai säröisiä, ne luokitellaan B-luokkaan, eli ne kelpaavat kananmunateollisuuden käyttöön.
Laadunvalvonnan jälkeen muna leimataan. Leimasta ilmenee tuotantotapa, tuotantomaa ja –tila. Osa tiloista leimaa myös oman tunnuksensa mukaan. A-luokan munat luokitellaan painon mukaan XL, L, M ja S luokkiin. Viimeisenä munat pakataan kennoihin ja toimitetaan kauppoihin myyntiin.
Olosuhteet
Suomessa kananmunia tuotetaan lattia- eli avokanalassa, häkki- eli virikehäkkikanalassa sekä ulko- ja luomukanalassa.
Lattiakanalassa kanoilla on vapaus liikkua ja kuopia pehkua. Kanoilla on orret ja munintapesät. Vähintään kolmasosa pinta-alasta on pehkua. Mikäli kanoilla on käytössä yhteispesät, tulisi pesätilaa olla riittävästi. Vesinippoja, ruokintakoruja ja orsia pitää myös olla riittävästi, että kanoilla on hyvät olosuhteet. Lattiakanaloissa tuotetaan jo 70 % munista ja suurin osa niistä on kerroslattiakanaloita, joilla ritilätasot tarjoavat enemmän liikkumistilaa.
Virikehäkkikanaloissa kanoilla on häkeissä pesä, orsi ja riittävästi pehkua. Vuonna 2012 perinteiset häkit poistuivat käytöstä ja alettiin käyttämään virikehäkkejä. Virikehäkeissä kanoilla pitää olla tilaa riittävästi. Häkin kokonaispinta-ala on oltava vähintään 2000cm2. Virikehäkkikanaloiden määrä on vähentymässä.
Ulkokanaloissa kanat saavat liikkua vapaasti kuten lattiakanalassa. Ulkokanaloissa kanat pääsevät päivisin vapaasti laitumelle. Munia voidaan myydä ulkokanojen munina, jos kanojen ulkoilua rajoitetaan yhtäjaksoisesti enintään 16 viikkoa. Kanojen laidunalueen pitää olla kasvillisuuden peitossa ja sitä ei saa käyttää muuhun tarkoitukseen. Kulkureittien ja muiden laidunrakenteiden tulee olla kanoille turvalliset.
Luomukanala on lattiakanala, jossa on ikkunat, orret, pesät ja ulkotarhat. Kanat pääsevät ulkoilemaan sään salliessa toukokuusta lokakuuhun. Luomutuotannossa kanat ruokitaan luomurehuilla.
Vastuullisuus
Suomessa kananmunien tuotantoketju on todella läpinäkyvä, koska munan jäljitettävyys onnistuu helposti tilalle asti. Lisäksi kotimaiset kananmunat ovat turvallisia syödä raakanakin eikä munissa esiinny salmonellaa. Muihin maihin verrattuna salmonellattomuus on poikkeuksellista.
Kananmunalla hiilijalanjälki on todella pieni, koska tuotannossa resursseja käytetään tehokkaasti. Tehokkailla ja monipuolisilla tilaratkaisuilla, hyvin suunnitellulla jalostuksella ja ruokinnalla on onnistuttu yhdistämään ekologisuus ja eläinten hyvinvointi.
Suomessa siipikarjan terveyteen ja tautiriskien hallintaan on panostettu, jonka seurauksena tautitilanne on parhaimpia maailmassa. Hyvillä olosuhteilla, ruokinnalla ja hoidolla ylläpidetään lintujen vastustuskykyä, jolloin tautipaine pienenee. Antibioottien käyttö kananmunantuotannossa on todella harvinaista ja niiden käyttö perustuu aina eläinlääkärin tekemään diagnoosiin.
Tuotantomäärät:
Suomessa vuonna 2023 oli noin 260 kananmunia tuottavaa maatilaa.
Kanoja on noin 4 miljoonaa ja keskimäärin yhdellä tilalla on noin 2000 kanaa.
Vuonna 2023 kananmunia tuotettiin noin 75 miljoonaa kiloa.
Suurin osa kananmunatiloista sijaitsee läntisessä Suomessa
Lähteet ja lisätietoa
- Siipikarjan lukumäärä 2023 (ennakko) | Luonnonvarakeskus (luke.fi)
- Kananmunien kokonaistuotanto muuttujina Vuosi ja Laatuluokka/tuotantotapa. PxWeb (luke.fi)
- https://siipi.net/kanat/tuotanto-ja-kulutus/
- https://tottamunasta.fi/kananmunatuotanto/
- https://siipi.net/kanat/tuotanto-ja-kulutus/
- https://www.ruokavirasto.fi/yritykset/oppaat/munien-myynti/kananmunien-ja-muiden-linnunmunien-tuotanto-ja-myynti/
- https://siipi.net/kanat/tuotantotapa/
- https://siipi.net/kanat/vastuullisuus/
- Siipikarjan lukumäärä 2023 (ennakko) | Luonnonvarakeskus (luke.fi)
- Kananmunien kokonaistuotanto muuttujina Vuosi ja Laatuluokka/tuotantotapa. PxWeb (luke.fi)