Metsien virkistyskäyttö ja jokaisenoikeudet

Metsissä liikkuminen ja oleskelu vaikuttavat positiivisesti ihmisen henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin.

Ympäri Suomea on 41 kansallispuistoa, joiden yhteispinta-ala on 10 145 neliökilometriä. Kansallispuistojen lisäksi erämaa- ja retkeilyalueet tarjoavat vaativiakin vaellusmaastoja. Suomen kansallispuistoja ja muita valtion retkeilyalueita ylläpitää Metsähallituksen luontopalvelut.

Jokaisenoikeudet (aiemmin jokamiehenoikeudet) mahdollistavat Suomen luonnossa liikkumisen, sienestämisen ja marjastamisen vapaasti. Jokaisenoikeuksilla tarkoitetaan jokaisen oikeutta olla ja nauttia luonnosta riippumatta siitä, kuka maan omistaa.

Ilman maanomistajan lupaa metsissä, soilla ja luonnonniityillä saa kulkea jalan, pyörällä, suksilla ja esimerkiksi hevosella ratsastaen. Vesistöissä saa veneillä, uida ja onkia. Myös talvella on lupa kulkea jäällä ja pilkkiä. Yöpyminen luonnossa on sallittua, jos se ei aiheuta häiriötä muille.

Jokaisenoikeudet eivät koske asutusalueita, viljelysmaita eli peltoja eikä tiukastisuojeltuja luonnonpuistoja. Luonnonpuistoissa usein vain poluilla kulkeminen on sallittua.

Luonnossa ympäristölle ja ihmisille ei saa aiheuttaa vahinkoa eikä häiriötä. Maanomistajan maankäyttöä ei saa häiritä. Puita ei saa vahingoittaa, maa-ainesta ei saa kerätä eikä avotulta tehdä. Lintujen pesintää ja muita eläimiä ei saa häiritä. Roskaaminen on kiellettyä. Kiellettyä on myös moottoriajoneuvolla kulkeminen ilman maanomistajan lupaa.

Marjastus ja sienestys

Marjastus ja sienestys ovat hyvin suosittuja tapoja virkistäytyä metsissä. Jopa yli puolet suomalaisista harrastaa marjastusta ja iso osa myös sienestää. Luonnon tarkkailu verkkaisesti kävellen rentouttaa kehoa ja mieltä. Metsässä liikkuminen kehittää luonnontuntemusta ja ekologista elämäntapaa.

Marjojen ja sienten kerääminen on käytännössä ilmaista. Marjat ja sienet ovat luomutuotteita ja lähiruokaa parhaimmillaan! Jokaisenoikeudet mahdollistavat marjojen ja sienten keräämisen vapaasti. Poikkeuksia kuitenkin on, esimerkiksi luonnonpuistoissa marjojen ja sienten kerääminen on aina kiellettyä. Myös kansallispuistoissa voi olla rajoituksia.

Metsämarjoja kerätään Suomessa hyvänä vuonna myyntiin jopa 100 miljoonan euron edestä, mutta suurimman osan marjoista keräävät marjastusharrastajat ja ne käytetään omaan tarpeeseen.

Suomen metsät ovat puhtaita ja tarjoavat marjoille suotuisan kasvuympäristön. Suomen kesä on valoisa ja viileä verrattuna muuhun maailmaan, joten marjat saavat vahvan ja aromikkaan maun. Suomalaiset marjat ovat suosittuja myös maailmalla, joten vientiin lähtee osa marjasadosta sekä tuoreena, pakastettuna että jalostettuina, kuten hilloina.

Suomessa taloudellisesti merkittävimmät metsämarjat ovat puolukka, mustikka, vadelma, lakka sekä karpalo.

On hyvä muistaa, että tunnistamattomia marjoja ei kannata kerätä, sillä osa Suomen luonnonmarjoista on myrkyllisiä. Niitä ovat esimerkiksi kielo, oravanmarja ja näsiä.

Puolukka

Puolukka viihtyy kuivemmilla kangasmailla. Toisin kuin mustikka, puolukka menestyy valoisilla paikoilla. Puolukan satoa voidaan kerätä syyskuun alusta lokakuun puoleen väliin sakka.

Puolukkasatoa saadaan varmemmin kuin mustikan, sillä se kukkii hieman myöhemmin, jolloin hallariski on pienempi. Puolukka ei tarvitse myöskään vettä yhtä paljon kuin mustikka tuottaakseen hyvän sadon.

Mustikka

Mustikkaa esiintyy tuoreilla ja kuivahkoilla kankailla sekä turvemaiden ja kivennäismaiden välisillä vaihettumisvyöhykkeillä, mikä tarkoittaa kahden erilaisen ekosysteemin välistä aluetta. Mustikka viihtyy varjoisilla kasvupaikoilla.

Mustikan poiminta-aika ajoittuu heinäkuun puolivälistä aina syyskuun alkupuolelle. Jos kukinnan aikaan esiintyy yöpakkasia ja pölytys epäonnistuu, mustikan sato jää huonoksi. Myös kuiva kesä heikentää marjasatoa.

Karpalo ja lakka

Karpalo ja lakka kasvavat turvemailla eli soilla. Karpaloa kerätään myöhään syyskuusta aina lumentuloon saakka. Jopa seuravana keväänä lumen sulettua karpalo kelpaa kerättäväksi.

Lakan poiminta-aika on melko lyhyt. Se alkaa heinäkuun puolivälissä ja jatkuu elokuun alkuun. Sen vuoksi kannattaakin etukäteen tarkkailla, missä paikoissa lakka kukkii. Lakka on hallanarka, joten pakkasyöt voivat heikentää satoa merkittävästi.

Kylminä aikoina myöskään hyönteiset eivät ole paikalla pölyttämässä kukkia. Jos pakkanen on käynyt matalilla avosoilla, voi lakkaa silti olla runsaasti puustoisilla soilla ja korkeammalla sijaitsevilla soilla.

Vadelma

Vadelma kasvaa avoimilla paikoilla, kuten teiden varsilla ja metsien uudistusaloilla.

Vadelma on valokasvi, joten varjostavat puut vähentävät satoa huomattavasti. Marjat alkavat kypsyä heinäkuussa ja niitä voi yleensä kerätä vielä koko elokuun ajan.

Sienestys

Sienestys on suosittu harrastus Suomessa. Suurin osa kerätyistä sienistä päätyy harrastajien omaan kotitalouskäyttöön, mutta sieniä kerätään myös myyntiin. Sienestystä harjoitetaan eniten Etelä- ja Itä-Suomessa, vähiten Pohjanmaalla ja Lapissa.

Suosituimpia kerättäviä sieniä ovat herkkutatti, kanttarelli, suppilovahvero ja leppärousku.

Tärkeintä sienestämisessä on, että kerätään vain sieniä, jotka tunnistetaan varmasti syömäkelpoisiksi. Suomen luonnossa kasvaa paljon myrkyllisiä sieniä, jotka saattavat muistuttaa paljon syötäviä sieniä. Ennen sieneen lähtöä kannattaakin opetella tunnistamaan ruokasienet ja myrkylliset sienet.

On myös hyvä välttää keräämästä sieniä saastuttaneilta alueilta, kuten vilkkaiden teiden varsilta ja kaupunkien keskustoista.

Sieniä on monenlaisia ja niiden kasvupaikat sekä satoaikataulut vaihtelevat suuresti. Sienten kasvu ja satomäärät sekä koostumus riippuvat useista tekijöistä, jonka vuoksi satoaikataulua ja satomääriä on vaikeaa ennustaa. Jokaisella sienilajilla on omat vaatimuksensa esimerkiksi lämmön ja kosteuden suhteen. Sienet viihtyvät kosteassa maassa, joten hyvänä vuonna sieniä voi kasvaa lähes kaikkialla metsissä.

Kasvupaikat voivat muuttua myös kasvukauden aikana. Hyvä esimerkki on korvasieni, joka voi alkukesästä kasvaa lämpimällä ja avoimella paikalla, kun myöhemmin se voi kasvaa varjoisassa kuusikossa.

Jos kesä on ollut kuiva, voi sieniä löytää kangasmetsien sijasta esimerkiksi soiden reunoilta ja varjoisilta pohjoisrinteiltä. Sieni voi löytää kasvupaikkansa jopa ojan pohjalta.

Sieniä voi löytää myös muualta kuin metsästä, esimerkiksi nurmikolta, puutarhasta ja pellolta. Sieniä ei kuitenkaan saa kerätä toisten tonteilta tai pihoilta ilman lupaa.

Suurinta osaa sienistä voi kerätä loppukesällä ja alkusyksyllä. Etelä-Suomessa kasvukausi on pitkä, joten satokausi voi jatkua joulukuulle saakka.

Sieniä kannattaa kerätä tukevaan astiaan, koska sienet murtuvat helposti: Sienikori on hyvä valinta sieniretkelle.

Pakuri

Pakuri on vanha kansanlääke, jota on käytetty erityisesti Venäjällä ja Pohjois-Euroopassa 1500-luvulta lähtien. Nykyään pakuri on suosittu terveyshitti ympäri maailmaa. Tämä “sienten kuningas” sisältää runsaasti antioksidantteja ja kerrotaan sen sisältävän myös muita maagisia terveysominaisuuksia.

Pakuria nautitaan perinteisesti teen muodossa, mutta myöhemmin sen käyttö on monipuolistunut ja sitä käytetään mm. kauneudenhoitotuotteissa.

Pakurikääpä kasvaa yleensä koivujen rungossa, yleisemmin hieskoivulla. Pakurikääpä on parasiitti puussa, itse sieni kasvaa rihmastona puun sisällä. Pakurikääpä on ulkonäöltään tummanruskea möykky ja kuoreltaan kova. Möykky on sisältä pehmeämpi muodostuen jauhemaisesta aineesta. Luonnossa pakurikasvaimet syntyvät pakkashalkeamiin, oksanarpiin sekä muihin vauriokohtiin.

Kun pakuria halutaan viljellä, täytyy pakurisieni istuttaa puuhun ymppäämällä eli puuhun porataan reikä, johon pakurisieni istutetaan. Pakurin viljely on hidasta työtä, sillä ensimmäiset merkit pakurikasvaimesta näkyvät vasta 4-5 vuoden kuluttua ymppäyksestä. Ensimmäinen sato korjataan 8 vuoden kuluttua istutuksesta.

Sadonkorjuun jälkeen voidaan jäädä odottamaan uutta satoa tai kaataa puu esimerkiksi polttopuiden tekoa varten, jos ei halua pakurikäävän leviävän muihin puihin.

Vaikka pakurikääpä on luonnonvarainen sieni, sitä ei saa kerätä ilman maanomistajan lupaa, koska käävän irrottaminen vahingoittaa puuta.

Pakuria kerätään pääasiassa Venäjällä ja suurimmat markkinat ovat Kiinassa. Suomessa pakurin viljely on melko vähäistä, mutta viljelymenetelmiin on panostettu. Pakurista voisi tulla Suomeen uusi vientituote, sillä kysyntää on niin paljon!

Lähteet ja lisätietoa

Opi maasta ja metsästä